Aika ajoin kuuluu narinaa etten päivitä blogia, mutku… Jotenkin tää aika vaan menee niin ettei kerkee. Koitetaan nyt sitten kasata joku ”muistelma” kesästä. Tästä tulee luultavasti romaani, joten lukekoon ken jaksaa 
Agia on harkattu Daan, Viin ja Piipan kanssa säännöllisesti koko kesä. Kisoissa ei kesän aikana olla paljon käyty, kesä/heinäkuussa oli täälläpäin tosi vähän kisoja ja vanhat ei jaksa enää lähtee kauas Heinäkuun lopusta lähtien on sitten otettu Piipan kanssa useampi startti, ihan hirveetä sukseeta ei olla aikaseks saatu. Lähinnä se menee tonne hyllylinjalle. Mutta mahtuu sinne yks aika kiva 5 (rima tippu) rata. Ja jotkut hyllyradoistakin on ollu ihan kelvollisia, joku pieni (ohjaajan) herpaantuminen on vaan antanu Piipalle mahdollisuuden pongata väärä este (yleensä putki). Putkesta on tullut Piipan lempieste, asia tuli hyvin selväksi kun eräällä radalla putki meni puomin alla ja kun Piippa juoksi puomia ylös, se hyppäs alas ja juoksi putkeen :O Ajattelin ensin, että mitenkäs se sieltä niin tippui kun ei tullut edes mitenkään kovaa ja aika suoraankin. Otettiin sitten puomi uudestaan ja sama homma 
Totesin sitten että ehkä meidän rata loppuu tähän. Vaikka ollaan tuollaisia harjoiteltu mietin että pelkäsiköhän Piippa, mutta Juha ja pari muuta kaveria, olivat suoraan puomin päässä ja sanoivat, että ei Piippa todellakaan pelännyt, se vaan ylösnoustessaan näki putken pään ja päätti mennä sinne! Että ole näiden kanssa sitte! Mutta ehkä me saadaan aikaiseks vielä se nollakin.
Yks kesän kohokohdista oli ehdottomasti kun Vii ja Zuzu mitattiin suorilta medeihin! Wuhuu! Niin siistiä! Suomi sai siis ekat medi-aussilonsa. Kasvattajana ei ehkä sais olla näin iloinen, mutta olen siitä huolimatta Kun kerran kääpiöiks jäivät, niin onneks jäivät sitten kunnolla. Isoja en pennuista odottanutkaan, mutta kyllä näiden kahden jääminen näin kääpiöksi oli pienoinen yllätys. Mutta näillä mennään, eipä nuo meidän elukat muutenkaan ole muotovalion näköisiä 
Medi-siskot
Daan lapsoset ovat pikkuhiljaa alotelleet kisauriaan ja hienoja tuloksia on jo tullutkin, mm. ÄssÄn nollavoitto ja Mantan 0-rata ja sijoitus 2. Manta on tehnyt lisäksi monta vitosen rataa, niin pienestä se on kiinni! Medi-tytöt kipittävät hurjaa vauhtia, mutta ihan ei ole tarkkuus vielä kohillaan, mutta kyllä se siitä. On Vimpulalla kyllä yksi 5 rata jo alla. Pro-veikka aloitteli kisauraansa viimeisenä ja saldona on jo vitosen rata sielläkin! Ihan rinta rottingilla saa näiden penskojen edesottamuksia seurata. Kasvistäti on niiiiin ylpeä teistä kaikista!
Agin lisäksi on viihdytty pellon reunalla paimennuksen merkeissä Viin ja vähän Norpankin kanssa. Täytyy myöntää että tällä hetkellä paimennus on ykköshommaa, on vaan niin kurjaa kun sitä pääsee tekemään niin harvoin 
Toiveissa oli saada omat kesälambit, lambit olis ollu saatavillakin, mutta hanke kaatui sitten pellon puutteeseen. Ens kesäksi pelto on pakko löytää jostain! Joten jos jollain on tiedossa tässä lähistöllä sopivaa, niin tiedot otetaan kiitollisuudella vastaan!!!
Vähäinen harjoittelu ei kuitenkaan estä hullua ilmoittamasta koiraansa kisoihin niinpä kesäkuun alussa lähti ilmoittautuminen Ruotsin kisoihin! Että ihan ulkomaille. No se oli vähän pakko kun ei täällä suomessa niitä juuri ole… Onneksi ÄssÄn äippä Henni lähti seuraks, niin ja ÄssÄkin. Turkuun ajellessa meinasin kyllä vetää liinat kii ja kääntyä takaisin, mutta kun en ollut ratissa niin en päässyt karkuun. Pelkään laivamatkoja(kin) ja olin aivan varma että hirvee myteri iskee. Onneksi ei iskeny, mutta ei se siltikään kauheen nautinnollista ollut. Paitsi seisova pöytä oli kyllä nautinnollinen. Ja taas tuli todettua maailman pienuus, sillä siinä ruokailuun jonottaessa kassalla oleva täti oli Hennin tuttu joka antoi meille ruokailut oikein kohtuullisella hinnalla 
ja vielä aamiaiset kaupan päälle! Eikä ees tingitty mitään Aika reilua! Vii käyttäytyi laivalla kuin vanha tekijä, mikään ei pikkuneitiä hetkauttanut vaikka rappuset oli kapeat ja ihmisiäkin liikkeellä ihan kiitettävästi. ÄssÄllä oli aika ajoin vähän jännää, mutta ei sekään onneksi paniikkiin mennyt. Hytissä siskoilla oli aikalaista halipulaa, kaveria piti pussata lähes jatkuvasti.
Aamupala oli myös oikein maittava, mutta ihan kauhean pitkästi siitä ei voinut nauttia kun haluttiin olla ennen isointa ruuhkaa jo autolla. Minä vein koirat edeltä että päästään mahdollisimman nopsaan ja Henni tuli kamojen kanssa perässä. Hyvin päästiin autolle vaikka ÄssÄä taas hieman jännäsi, mutta tosi reipas se oli. Tukholmassa oli tosi kurja sää, satoi ja oli ihan harmaata Meillä oli koko perjantai aikaa, koska kisat oli vasta lauantaina, joten lähettiin hiljalleen ajeleen kohti Enköpingiä. Koirat laskettiin pissalle kun päästiin pois Tukholman ruuhkista. Enköpingissä piipahdettiin parissa kaupassa ostamassa syötävää ja samalla ostin sadetakin. Suomessa oli ollut niin hienot kelit enkä ollut ajatellutkaan ettei ruotsissa olisi, joten varusteet sateen varalle olivat hieman kehnot…
Sitten oli pikkuhiljaa aika jatkaa matkaa kohti kisapaikkaa joka oli Runhällenissä. Minä en ollut tietenkään tulostanut mitään kisakirjettä enkä sitä myöten tiennyt mitään tarkempaa osoitettakaan 
, Henni oli onneksi tulostanut jotain karttoja. Ei muuta kun Runhällen navigaattoriin ja liikkeelle. Yhdessä risteyksessä mietittiin että oliskohan pitäny mennä toiselle tielle, mutta koska herra navigaattori ohjasi toiselle, mentiin kiltisti sen mukaan. Tie pieneni ja pieneni ja mietittiin jo että missähän vaiheessa tulee hevoskärrykuljetus vastaan. Oltiin kyllä jossain niin ruotsin mettänperukoilla! Herra navigaattori kyllä oli oikeasssa siinä mielessä että perille päästiin sitäkin kautta, mutta ”hieman” isompaakin tietä olis ollut ehkä tarjolla. Runhällenissä pyörittiin jokunen hetki, koska ”joku” ei ollut sitä tarkkaa osoitetta sen tarkemmin ottanut selville. Käytiin jo kerran oikeassa paikassa, mutta koska siellä ei näkyny ketään tehtiin toinen kierros. Loppujen lopuksi oikea paikka löytyi ja kisojen järjestäjä Mikaelkin joka tuli näyttämään meille missä voimme majoittua. Tarkoitus oli siis nukkua Hennin autossa. Meillä oli mukana sellainen puutarhateltta, joka pystytettiin ihan auton viereen. Sinne saatiin kamat ja koirien häkit. Kun Sommarstuuga oli koottuna oli aika lähteä koirien kanssa kävelemään. Oli tosi kosteaa ja koleaa, mutta onneks mulla oli uus hieno sadetakki.
Kuva meidän "leirintäalueesta". Sommarstuuga on tuon Volvon takana. Tietysti lähimpänä suihkua ja Ramirenttiä
Yö oli _todella_ kostea ja se ei tosiaankaan johdu mistään tuhmasta vaan ihan vaan ilmasta. Mulla oli patjana puhallettava patja ja se oli kyllä niin kostea ja kylmä alunen ettei tosikaan! Ekana yönä mulla oli päällä kaikki mahdolliset vaatteet ja olin aivan varma etten selviä aamuun. Se kostea kylmyys oli jotain aivan kaameeta! Hrr, ihan kylmä tulee vieläkin pelkästä ajatuksesta. Vaan aamuun selvittin. Vettä ei onneks enää satanut, mutta kylmää oli ja kosteaa. Aamulenkki koirien kanssa ihanissa maisemissa piristi kummasti.
Kisat alkoivat 9 ja paikalla piti olla 8.30 eläinlääkärin ja papereiden tarkastuksessa. Suomessa ei noin tarkkaa olekaan koskaan ollut. Jokaisen kisakoiran paprut katottiin läpi ja eläinlääkäri halusi nähdä jokaisen koiran liikkuvan. Hyvähän se tietty on että katotaan kunnolla.
Tuomareina kisoissa oli Kaye Harris ja Marti Parrish. En ollut ymmärtänyt että molempina päivinä on 2 kisaa ja olin ilmoittautunut vain yhteen per päivä. Kun noin kauas lähtee niin ehkä se kannattaisi mennä useampi samalla kertaa, tosin näin jälkikäteen ajateltuna oli ihan hyvä että olin ilmoittautunut vaan yhteen per päivä
Vimpula oli laitettu lauantain myöhäsempään kisaan, joten jännittämään joutui koko päivän. Se ei ollut kivaa. Muiden suorituksia katsellessa kävi selväksi ettei meillä ollut mitään mahdollisuuksia päästä läpi, lampaat olivat meille aivan liian vaikeita. Ne eivät tulleet ihmiselle yhtään, ei siis yhtään ja koiran olisi pitänyt pysyä vähintään 10 metrin päässä että ne olisivat edes ravanneet. Jos koira meni lähemmäs ne laukkasivat täysiä sinne ja tänne. Tein siis pläänin että teemme tokopaimennuksen vaikka tuomarit aamupuhuttelussa sanoivatkin etteivät pidä siitä, mutta en halunnut että Vii pääsee juoksuttamisen makuun.
Vuoro tuli vihdoin ja viimein ja olin aivan varma että taju lähtee. Jännitin niiiiiin paljon. Ja siltä olin näyttänyt Henninkin mielestä. Otin Viin tiukasti hanskaan ja mentiin ottamaan lambit häkistä. Se ottikin ne sieltä todella rauhallisesti, mutta silti ne mokomat juoksivat laitumen toiseen päähän. Ei auttanut kuin mennä hakemaan. En ihan seurattaunut Viitä (ei se edes kyllä osaakaan seurata ) mutta tiukasti hanskassa sen pidin. Se oli levoton ja näin että mieli olisi tehnyt lähteä viipottamaan, mutta pysyi kuitenkin kurissa. Päästiin lampaille ja lähetin Viin toivoen että ne tulisivat tykö. No eivät tullet vaan lähtivät urku auki kohti lähtöpistettä ja Vii täysiä perässä 
Ajattelin että tämä oli tässä ja karjaisin maahan en kuitenkaan uskoen että Vii mitään uskoo. Mutta kerrankin pikku-rekku yllätti positiivisesti ja meni!! Olipa hieno tunne! Menin koiran luokse ja siitä lähettiin kuljettamaan lambeja ensimmäiselle portille. Ei sitä nyt voinut miksikään paimentamiseksi sanoa, pidin Viin tiukasti hanskassa ja lambit porhalsivat edellä. Ekasta portista juoksivat ohitse, koitettiin uudestaan, mutta ei onnistunut joten jatkettiin matkaa. Toisesta menivät kyllä ihan säkälläkin kaikki läpi ja siitä kohti häkkiä. Häkkiinkin lambit juoksivat melkein itsestään, mutta ihan nätisti Vii niiden takana oli. Portti kiinni ja se oli siinä! Olinpa kyllä onnellinen ja aika hemmetin ylpeä Viistä että se malttoi vaikka sen olisi takuulla tehnyt mieli kaahottaa. Pisteitä kertyi 51, joten läpi emme toki päässeet, mutta ei haitannut. Tuomari (joka muuten oli Marti Parrish) oli kirjoittanut arvostelulomakkeeseen että pitäisi antaa koiran tehdä enemmän töitä, mikä on aivan totta, mutta niiden lampaiden ja meidän koulutustason huomioon ottaen tämä oli aivan oikea ratkaisu.
Mokomat lentolampaat
Jännityksen lauettua maha alkoi kurnia ja käytiin ostamassa läheisestä kyläkaupasta mahan täytettä. Kisat jatkuivat myöhään iltaan, katsottiin ne loppuun, käytettiin koirat lenkillä ja oli aika toisen kostean yön, hrrr! Viereisessä teltassa hyrisi lämpöpuhallin ja oli kyllä liki ettei se olisi eksynyt ”vahingossa” meidän Sommarstuugaan…
Sunnuntaiaamuna viideltä ylös, joka oli itse asiassa helpotus siinä pakastimessa, ja koirien kanssa lenkille. Aurinko alkoi vihdoin tulla esiin ja maisemat olivat aivan mahtavat! Siellä olisi voinut viihtyä pitempäänkin. Lämpimämmässä majoituksessa tosin!
Kauniit oli maisemat
Hepatkin oli hereillä aikaisin.
Aamu alkoi samoissa merkeissä kun edellinenkin, eläinlääkärin tarkastuksen kautta tuomarien puhutteluun. Meidät oli taas laitettu iltakisaan, mutta sain onneksi vaihdettua sen aamuun että pääsisimme hyvissä ajoin lähtemään kohti Tukholmaa. Sommarstuuga oli kasattu jo aamulla kasaan, joten olimme valmiita lähtemään heti kun olin saanut kisattua. Tuomarina oli jälleen Marti. Lambit olivat samoja porhaltajia joten odotukset ei ollu korkealla. Taas Vii tiukkaan hanskaan ja hakemaan lambit häkistä. Jälleen Vii otti ne nätisti mutta taas ne juoksivat laitumen toiseen päähään. Ei muuta kun sama kuvio kun edellisenä päivänä, koira hanskaan ja kohti lambeja. Kun päästiin niiden luo, Viin lähetys ja sitten läks… Ja kovaa, lambit ja Vii Karjuin maahan tietäen että tällä kertaa pikku-rekku ei tottele ja ei todellakaan totellu. Juoksin perässä keppiä maahan iskien ja karjuen, mahto olla näky… Tänkjuu tuli aika äkkiä, kiitos ja näkemiin, koirakin siinä jossain vaiheessa vihdoin pysähty. Voi hemmetti, sillä hetkellä kyllä toivoin että maa nielis mut. Hävetti, itketti, raivostutti, nolotti, ärsytti. Onneks ei ollu enempää kisoja varattuna eikä olis tarttenu olla tätäkään. Huh huh. No, se mikä ei tapa se vahvistaa, kai se niin on. Nyt jo voi nauraa asialle, mutta tolla hetkellä oli kyllä nauru aika kaukana! Lampaat oli vaikeita, se myönnettäköön, mutta koira olis silti voinu kuunnella. Ja mua niin ärsyttää kun mä tiedän että se osaa, välillä tekee niin hienosti töitä ja välillä on sitten niin korvaton ettei tosikaan!
Hetki siinä vielä katottiin suorituksia ja sitten oli aika lähteä köröttelemään kohti Tukholmaa. Tällä kertaa ei edes yritetty kuunnella herra navigaattoria vaan mentiin ihan opasteiden mukaan ja päästiinkin ihan kunnon tietä perille. Tukholman päässä oli tosin pakko antaa suunvuoro herra naville ja aika kieputusta me mentiin pitkin Tukholman keskustaa, mutta päästiin loppujen lopuks satamaankin. Laivan aulassa jouduttiin hetken odotteleen hyttiin pääsyä kun meidän hyttiosastoa ei oltu vielä siivottu. Se oli taas hyvä testi koirille, aula oli aivan täynnä ihmisiä ja säännöllisin väliajoin kuului hirveä pamaus, en tiedä mikä se oikein oli. Vimpula oli oikein mallioppilas eikä ollut moksiskaan, ÄssÄlle oli taas vähän kovempi kokemus, mutta onneks sekin rentoutu hytissä pian. Hytti oli muuten aivan kaameen pieni ja kumpikaan ei suostunu meneen yläpedille niin mä nukuin sit lattialla. Tai yritin nukkua. Alkuyö meni punkkeja nyppiessä, Ässään oli mokomat iskeneet porukalla, Viissä ei ollut onneks kuin yksi. Mutta luxusta oli silti, lämmintä ja kuivaa!
Aika väsynyttä väkee oli kotimatkalla ja ihan tiukkaa teki niin kuskilla kuin apukuskillakin pysyä hereillä kotimatka. Onneks kuitenkin kunnialla selvittiin. Aivan mahtava reissu oli kaikesta huolimatta ja oli kiva nähdä ruotsalaisia ausseja paimenhommissa 
Kiitos Hennille ja Ässälle matkaseurasta!
Sisko ja sen sisko aamulenkillä.
odottelen kun ne alkaa valtaamaan kisakenttiä!
