Juha käy Daan kanssa noin kerran kuussa Turussa Jaakon luona harjoittelemassa. Treeniseurana heillä on Anne ja Vinka. Viime perjantaina oli taas harkkapäivä. On kivaa että myös juoksuiset nartut voivat osallistua koulutukseen, pöksyt tosin pitää olla jalassa ;)

Matkat olivat sujuneet hyvin, vaikka siellä poikien "kiusana" olikin ollut hyvältä tuoksuva tyttö. Annen pojat olivat auton takaosassa ja Daa häkissä takapenkillä.

Dampilla on ollut ongelmia rimojen tiputuksen kanssa, se ei jotenkin kunnioita niitä vaan roiskii ne välillä miten sattuu, varsinkin jos sattuu tulemaan kiire. Silloin se on katsonut nopeammaksi keinoksi vain juosta aidat välittämättä rimoista. Myös muurille on ollut kiva rysäyttää päin täysillä. Ohjeeksi Juha sai harjoitella vain yksittäisiä esteitä, yhtä aitaa kerrallaan. Ilmeisesti tämä on auttanut, koska nyt harkoissa ei ollut tullut yhtään rimaa alas ja ne olivat olleet 65 cm:ssa! Harjoitus oli koostunut n. 25 esteen, aika koukeroisen näköisestä radasta. Daa oli ollut tosi hyvin kuulolla, hyvin motivoitunut töihin eikä pöksytkään olleet ahdistaneet, tosin sitä en epäillytkään :)