Tiistaina oli taas viikottaisen agitreenin vuoro.

Piipan ohjelmistoon kuului 3:n esteen suora, sylikäännökset, A ja keinu.

Ensin tehtiin 3:n esteen suoraa. Se meni hyvin, mä vaan välillä unohdan etten ohjaakaan osaavaa koiraa ja oletan Piipan osaavan mun vaillinaisilla ohjauksilla ja ohihan se sitten tulee. Mutta kun oikein taas asiaan keskityin niin onnistui ja molemmilta puolilta. Sylikäännöksiä varten laitoin 2 aitaa vierekkäin, lähetys ekalle aidalle, välistäveto ja sylkkärillä toiselle aidalle. Piippa meni ensimmäisen kerran hienosti, aivan kuin vanha tekijä. Olen toki harjoitellut sylkkäreitä sen kanssa ilman esteitä joten kyllä se sen periaatteessa osaa, mutta esteiden kanssa asia on aina erilainen. Uusinnassa sylkkäri itsessään meni hienosti, mutta Piippa kiersi toisen aidan. Olen huomannut että Piippa tarvitsee aika paljon tilaa tai muuten helposti kiertää esteen ulkokautta. Tämä taas on mulle vaikeaa, kun olen tottunut olemaan suhteellisen lähellä esteitä varsinkin käännöksissä. Saatiin kuitenkin onnistuneet käännökset molempiin suuntiin, kun ohjaaja taas hieman nollasi ajatuksiaan ;)

A oli tänään ohjelmassa ensimmäistä kertaa. Tai itse asiassa on Piippa sen kerran vahingossa juossut jonkun toisen koiran perässä, mutta opetusmielessä se mentiin ensimmäisen kerran. Ensimmäisen kerran Piippa meni sen kuin vanha tekijä, alastulossa hieman katseli että jotain outoa tässä nyt oli. Uusinnassa tarvittiin sitten hieman uskonvahvistusta, mutta kun saatiin putki auki, niin ei ongelmia :) Keinua mentiin viime viikolla ensimmäistä kertaa joten kyseessä oli "vanha juttu". Ensimmäinen kerta meni hyvin, toisella keinahdus alkoi vähän jännittää mutta saatiin lopuksi onnistunut suoritus. Kamala kiire Piipalla on pois kontaktilta mikä ei tietenkään ole hyvä asia, mutta en viitsiny alkaa sitä nyt kovasti siihen painostamaan kun jo itse keinahdus oli jännää. Eiköhän tuo asia saada kuntoon kun keinu on tutumpi.

Oikein kivat treenit ja paljon uutta asiaa. Ohjaaja oli ihan väsy, Piippa tapansa mukaan ei.

Daa oli myös harkoissa, mutta treenaavat samaan aikaan kentän toisessa päässä niin valitettavasti niitä en juuri näe. Juhan mielestä Daa oli ollut vähän löysä, mutta se on välillä niin kriittinen ;)