Torstaina 16.5. alkoi Daa ilmoitella merkkejä, että vaavit voisivat alkaa pikkuhiljaa tulla. Aamulla ruoka ei oikein enää maistunut ja aika levotonkin oli. Aamupäivällä lämmöt laski ja sitten vain odoteltiin. Päippi ja Henni hälytettiin apuun ja sitten alkoi odotus. Daa on ilmeisimmin tarkka äitee ja pennut pitää synnyttää samana päivänä kuin edellisetkin. Toki kuukausi on eri mutta 17. päivä tuntuu ilmeisesti hyvältä. Eikä omistajienkaan mielestä 17. päivässä ole mitään vikaa ;) Eli odotus jatkui perjantain puolelle ja ensimmäinen pentu syntyi 0.47. Perätilassa oli tämä tyttö, niinkuin vähän röntgenkuvien perusteella pelättiin, vähän enemmän tarvittiin Daalta ponnisteluja, mutta hyvin tyttö kuitenkin saatiin maailmaan.

Ensimmäisenä syntyi siis punainen, töpöhäntäinen tyttö, syntymäpaino 282 g.

ruskeetopo-normal.jpg

Liekö johtunut pylly edellä tulosta vai mistä, mutta kesti hetken ennen kuin tyttö tajusi tissillä imeä. Hyvin elinvoimainen kyllä oli heti alusta asti ja pian sujui ongelmitta jo ruokailukin.

1.14 syntyi ruskea pitkähäntäinen tyttö, syntymäpaino 208 g. Pylly edellä tuli tämäkin neiti, mutta oli sen verran pienempi että helposti tupsahti maailmaan.

pikkanen-normal.jpg

1.54 syntyi blue merle poika, 292 g. Tämä kaveri tuli ihan oikein päin.

merlepoika-normal.jpg

2.09 syntyi musta poika, 312 g. Tämä poika tuli jälleen pylly edellä ja kätilöt ja Äippä-koira joutuivat tosi koville tämän pojan ulos tulemisen kanssa! Onneksi tämäkin pentu saatiin onnellisesti terveenä maailmaan.

mustapoika-normal.jpg

Viimeistä pentua odoteltiin vähän aikaa, Äippä ja kätilöt selvästi tarvivat edellisen pojan jälkeen pienen hengähdystauon. 2.38 syntyi blue merle tyttö, töpö häntäinen, 282 g. Edellisen pojan ponnistelujen jälkeen tämä tyttö tuli vauhdilla.

merletypy-normal.jpg

Sekä pennut että äippä voivat hyvin ja kaikki pennut ovat jo hieman nostaneet painojaankin. Ovat ne kyllä niiiin ihania!

Päiville ja Hennille suuren suuret kiitokset avusta, meikäläinen ei selviytyisi ilman teitä tästä hommasta! Kiitos kiitos Rakkaat Ystävät!

Tässä vielä koko porukka.

kokosakki-normal.jpg